
Onko suunnitelmissasi perustaa verkkokauppa, mutta et osaa päättää, mistä lähteä liikkeelle?
Aluksi tulee luonnollisesti valita, millaisesta verkkokaupasta on kyse. Millaisia tuotteita tai palveluita myyt ja kenelle. Tähän kannattaa valita sellainen markkina, jolle löytyy kysyntää, mutta jossa kilpailu ei ole kovaa. Näin varmistat, että asiakkaasi löytävät haluamansa tuotteet juuri sinun kaupastasi. On hyvä suorittaa jonkin verran markkinatutkimusta. Sen avulla saat arvokasta tietoa siitä, mitkä tuotteet ovat suosittuja juuri nyt.
Mieti, miten erotut kilpailijoistasi. Hyviä kilpailuvaltteja voivat olla esimerkiksi ekologisuus, räätälöidyt ratkaisut tai erityisen laadukas asiakaspalvelu. Mieti, mitä asiakkaat arvostavat.
Valitse verkkokauppa-alusta
Verkkokauppaa on mahdollista ylläpitää erilaisten alustojen kautta. Näitä kannattaa vertailla keskenään ennen oman alustan valintaa. Suosittuja vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Shopify, WooCommerce tai Wix. Esimerkiksi näiden kautta verkkokaupan luominen on mahdollisimman helppoa.
Alusta valitessa kannattaa tutkia myös muiden verkkokaupan omistajien kokemuksia. Esimerkiksi Facebookin eri yrittäjäryhmät saattavat tarjota näitä ajatellen antoisia keskusteluja. Huomioon kannattaa ottaa myös tekijät, kuten hinta, käytettävyys sekä se, että se vastaa juuri sinun tarpeisiisi.
Verkkokaupan suunnitteluun kuuluvia osa-alueita
Maksutapojen valinta on tärkeä osa verkkokaupan suunnittelua. Mieti, mitkä maksutavat ovat yleisesti ottaen turvallisia. Valitsemalla maksujärjestelmän, joka tulee suosituimpia maksutapoja, tarjoat asiakkaillesi useita vaihtoehtoja. On asiakkaan kannalta kätevää, että oman maksutavan saa valita.
Suunnittele myös logistiikka, johon kuuluu tilanteesta riippuen kaikki varastonhallinnasta pakkaamiseen ja toimitukseen. Jos tarkoituksenasi on toimia myös Suomen rajojen ulkopuolella, selvitä logistiikka-asiat hyvissä ajoin.
Verkkokaupan käyttöliittymä ja design on olennainen osa verkkokauppaa. Kerromme siitä lisää seuraavassa brändäyksestä kertovassa kappaleessa.
Verkkokaupan brändäys ja design
Verkkokaupan brändi kannattaa miettiä valmiiksi, jotta sen kanssa ei käy niin, että joudut myöhemmin tekemään isoja muutoksia ulkonäköön. Verkkokaupan ulkoasu jää asiakkaille yleensä mieleen ja suuret ulkonäkömuutokset saattavat tehdä tälle hallaa.
Mieti brändäyksessä sekä yrityksesi aatteet, tavoitteet, visio että visuaalisuus. Mieti, mitä haluat visuaalisuudella viestittää ja onko se yhteneväinen aatteidesi kanssa. Kiinnitä huomiota selkeyteen.
Verkkokaupan designissa voi miettiä tuotteiden ja palveluiden esillepanoa eli sitä, miten ne esitellään verkkokaupassa. Tärkeimmät tiedot on hyvä kertoa tuotekuvauksessa heti, jotta asiakas löytää nopeasti tarvitsemansa tiedot. Lisätietoja on myös hyvä olla. Jos esimerkiksi tuotteena on lihashuoltovasara, on tämä hyvä mainita heti tuotteen nimessä. Selkeys on tässä valttia. Asiakkaan kiinnostuksen herättää parhaiten teksti, joka antaa heti alussa lyhyesti ja ytimekkäästi tarvittavat tiedot, mutta jota eteenpäin lukemalla voi saada tarkempaa kuvausta tuotteesta.
Mieti, millaisia kuvia haluat käyttää ja käytä samaa tyyliä kaikissa verkkokaupan tuotekuvissa. Tämä tuo yhtenäistä tunnetta ja antaa verkkokaupalle ammattimaisen ja luotettavan vaikutelman.
Kun verkkokauppa on valmis
Kun verkkokauppa on saatu onnistuneesti valmiiksi, on aika julkaista sivu. Tarkista verkkokauppa vielä tarkasti läpi, että se sisältää kaiken tarvittavan sekä käytön että hakukoneoptimoinnin kannalta.
Verkkokaupan julkaisun jälkeen on hyvä jakaa sivuston linkkiä ja saada näin mahdollisimman tehokkaasti liikennettä sivustolle. Tämä auttaa sivuston näkyvyydessä myös myöhemmin. Kun kauppa on valmis, on hyvä kuunnella saamiasi palautteita, mikäli saat sellaisia. Voit myös pyytää tuttaviasi testaamaan sivustoa ja etsimään sieltä mahdollisesti heikkoja puolia.
Näkyvyys ja löydettävyys
Verkkokauppoja on netti pullollaan, joten oman kaupan tulisi erottua muiden joukosta jollain tavalla. Lisäksi tulisi varmistaa, että sivustosi nousee hakukoneiden hakutuloksissa mahdollisimman korkealle. Tätä varten varsinkin sivuston sisältämään tekstiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota ennen kaupan julkaisua.
SEO-optimoinnilla pystyy nostamaan sivuston löydettävyyttä merkittävästi. Kun sivustolla on käytössä potentiaalisten asiakkaiden esimerkiksi Googlessa käyttämiä hakusanoja, kauppasi näkyy hakutuloksissa. Tämä on olennaisen tärkeää verkkokaupan menestymisen kannalta.
Näkyvyyttä saa nykyään hyvin myös somessa. Toki somessa tulee olla aktiivinen sekä itse julkaisujen että mainonnan kanssa. Myös erilaisista yhteistyökuvioista on mahdollista saada paljon näkyvyyttä.
Jokainen verkkokauppa on yksilönsä ja menestyä voi periaatteessa millä alalla vain. Tärkeintä on löytää potentiaaliset asiakkaat. Jos oma verkkokauppa ei ala tuottamaan pian julkaisun jälkeen, ei siitä kannata vielä huolestua. Menestys vaatii aina ahkeraa työtä, myös verkkokaupan pitäjälle. Pysy siis kärsivällisenä, muista markkinointi ja anna sivustolle aikaa. Muista myös aika ajoin tarkistaa, että kaikki toimii, kuten pitäkin.